Tahtoisin niin kovasti kirjoittaa suhteestani erääseen. Ja olen kirjoittanutkin, liikaa, aivan turhaan. Se on nyt jo mahdotonta, en haluaisi latistaa mutta ei ole enää mitään mistä kirjoittaa. Ei ole pitkään aikaan ollut, olen kirjoittanut omasta päästäni paskaa näppäimistölle enkä edes ole tuntenut mitään sellaista eikä mitään ole tapahtunut, vaikka ehkä hetken luulin (tahdoin?) niin. Meidän suhteemme on tyhjä aakkosto minun teksteissäni koska me emme ole enää mitään erikoista toisillemme. Olenko muka niin yksinäinen etten voi olla keksimättä satuja hänestä? Hän ei ole sellainen mitä minä kaipaan, enkä minä totisesti ole sitä mitä hän kaipaa.

Voin rehellisesti sanoa että olen onnellinen että tunnustin tämän itselleni.
Ja myös siitä ettei hän ole minulle enää hän