On sievä ja säyseä, paikalleenkolahtava
minulle kolahtava ihminen
lumiverhon takana ainakin
koukeroisten kirjaimien
sinisten lasisilmieni
minä pelkään, ne olen aikoja sitten kadottanut
ehkä rikkonutkin
odotan odotan kun kelloni kumollaan klonksuu
odotan odotan milloin minä huomaankin
että ne ovat yhä ehjät
että minä olen yhtä todellinen kuin avaruus