tiistai 8. helmikuuta 2011
-
-
-
Petyin erääseen ihmiseen. Minä tiedän että olen roikkunut sinussa liian kauan, mutta se käsittämätöntä, aavemaista, mutta minun sisälläni on sielu joka ei osaa olla ilman sinua. Ja se ei tarkoita että haluaisin sinut takaisin vaan sitä että osoittaisit minulle ystävyyttä ja sitä että meillä ei ole enää sitä solmua välissämme. Me emme enää riitele mistään, miksi sinä kiemurtelet kuin käärme kun huomaat minun olevan läsnä? Olen niin helvetin väsynyt siihen ja sinä tiedät sen, sinä tiedät miten sinä saat minut pois tolaltani ja niin sinä teet, usein ja minä inhoan sitä ja minä rakastan sinua kovin paljon mutta en sitä miten käyttäydyt toivon ettet käyttäisi hyväksesi sitä että tunnet minut ja mihin minua sattuu ja että kohtelisit minua kuin toista elävää olentoa kohdellaan. Kiitos.
-
-
-
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
on aina kovin yllättävää miten jotkut osaavat unohtaa miten ollaan ihminen toiselle ihmiselle
VastaaPoistajoskus sanotaan, että lapset ovat kaikista julmimpia toisilleen, mutta ei, kyllä kaikki ei-lapseksiluokiteltavat ovat julmimpia. Lapsilla ei ole aluksi minkäänlaista moraalitajua, toisin kuin muilla (oletettavasti on) jotka vielä tiedostavat mitä tekevät. Hurjaa.
VastaaPoista