Tiimalasi

Aika on spiraali ja joka kierroksen jälkeen kaikki minussa oleva on kasvanut suuremmaksi ja laajemmaksi kaikessa suhteessa. Toiveet, tietämys, unelmat, suunnitelmat, kypsyys, ihmiskuva, maailmankuva, kyvyt&taidot, ajatukset ovat suurempia vuosi vuodelta, joskus muutaman takaisin päin astutun askeleenkin jälkeen kuljen lopulta aina eteenpäin. Mutta mitä enemmän tiedän ja osaan, sitä enemmän huomaan mitä en tiedä tai osaa, ja sitä enemmän vahvistuu tunne pienuudestani ja mitättömyydestäni verrattuna muuhun maailmaan. Miten vastenmielinen on se tyhjiö sisällä, selittämätön pelko, yksin väsyneenä, olen poissaoleva pölypallero, jota kukaan ei jaksa edes pyyhkiä pois koska se on niin mitätön. Ja useimmiten kun se pölypallero lähtee liikkumaan vanhasta nurkastaan se tulee pyyhityksi uudelleen ja uudelleen, joka kerran jälkeen se kerää itsensä uudeksi kasaksi ja menee pelästyneenä takaisin nurkkaansa. Toiveikkaana se lähtee pian uudestaan mutta kerta toisensa jälkeen tullessaan poljetuksi sen voimat hiipuvat eikä se enää uskalla jaksaa. Se ei uskalla liikkua kulmastaan koska ei jaksa sitä kerätä itseään enää vaan päättää olla olemassa olematta mitään. Paikallaan. Kumpi on huonompi vaihtoehto, sitä se ei tiedä, mutta sen se tietää että jälkimmäinen on auttamatta helpompi.