Olen tässä lähiaikoina miettinyt aika paljon sitä miten ihminen kasvaa. Olen kovasti yrittänyt kasvaa aina, etsiä asioita joissa voisin mennä itseeni, yritän korjata itsestäni hyvää ihmistä ja täyttää kaikki harmaat kohdat kuin sudokussa, ruutu ruudulta, numero numerolta. Yritän rikkoa rajojani joka päivä jollain tavalla, tehdä joka päivä jotain erilaista ja puhua paljon totta, kehittyä ja yrittää oppia kaikesta. Imeä tyhjiin koko ympäröivän maailmani. Mutta aloin kyseenalaistaa sitä kun huomasin, että kypsyyteni menee jonkinlaisissa aalloissa, samassa linjassa mielialojeni kanssa. Jos lukee esim. tekstejäni voi helposti huomata miten noin kahden viikon - kuukauden manian ja onnellisuuden jälkeen tulee henkinen romahdus ja ahdistus, sen jälkeen ehkä viikon parin jälkeen löydän vastaukset kaikkiin ongelmiini ja tunnen uudestisyntyväni, olen iloinen ja pyörä jatkaa pyörimistään. Pitäisikö minun vain yrittää lopettaa kasvaminen ja olla? Entä jos etsivä ei löydäkään?