Viisi vuotta

Rakas joulupukki,

olen pahoillani kun sanoin etten tahdo mitään, mutta sitten näin jouluaaton jälkeen olenkin jotain vailla. Tämä hämmentää itseäni, mutta minä tahdon pikkusiskon. En ymmärrä miksi minulla tuli tämä hinku juuri nyt. En ole koskaan ajatellut asiaa vakavasti, enkä oikeastaan nytkään, mutta silti se tuntuu nyt todellisemmalta kuin ennen. Pikkusiskoni nimi olisi Minttu, niin äitikin aina sanoi minulle.

Minttu olisi myös sinisilmäinen ja vaaleahiuksinen, niin kuin minä ja isosiskonikin. Tai ehkä hiukset olisivat vähän oranssihtavammat, niin kuin iskällä. Hän olisi sopivan fiksu ja pitäisi toffeesta. Ja käyttäisi vihreitä ja violetteja vaatteita. Ja harrastaisi kanssani teatteria, ja ehkä soittaisimme myös kitaraa yhdessä. Hän tulisi aina minun ja äidin kanssa etelänmatkoille ja matkustaisimme kahdestaan isosiskoni luo Lontooseen.

Voisin olla pikkusiskoni kanssa taas lapsi ja sitten opettaa hänelle kaikkia asioita, opettaa roomalaiset aakkoset ja planeetat ennen kuin hän menisi kouluun. Vetäisin häntä niissä punaisissa kärryissä kesäisin, ei, ei rattaissa eikä vaunuissa, vaan ne kärryt, muistan ne puiset kärryt niin elävästi, ne kärryt ovat yksi vanhimmista lapsuuden muistoistani, iskän kaivettua ne varastosta siskoni veti minua niissä kesäiltapäivänä ja toiset lapset leikkivät keskipihalla. Hän veti ne asfaltille ja vei niiden outojen puiden luokse, parkkipaikkojen taakse, sinne missä on oja ja nurmikkoa ja ne oudot puut, mitkä muistuttavat mustekalaa väärinpäin. Silloin sen ojan takana ei ollut vielä jalkapallokenttää.

Kuuntelisimme jouluaaton jälkeen Ismo Alankoa ja CMX:ää ja söisimme joululahjaksi saamiamme suklaita. Äiti ja iskä olisivat menneet jo joulupyhien jälkeen töihin ja minä ja Minttu olisimme kahdestaan kaikki lomapäivät, pulkkailisimme ja luistelisimme. Ovi jäätyisi kiinni ja sähköt menisivät poikki lumimyrskyn takia ja me tekisimme majan olohuoneeseen.
Hän pitäisi enemmän minusta kuin äidistä, ja haluaisi leikkiä kanssani arvausleikkiä. Hän kävisi salaa huoneessani ja ottaisi minulta suklaata ja käyttäisi tussini loppuun ja unohtaisi ne jonnekin. Olisin hänelle kiltti, opettaisin olemaan optimisti ja ystäväni pitäisivät hänestä ja hän heistä. En käskyttäisi häntä liikaa, juuri sopivasti, jos laiskottaisi niin kapinoisimme yhdessä äitiä vastaan ja rupeaisimme lakkoon joskus. Yleensä kuitenkin siivoaisimme yhdessä, hän pyyhkisi pölyt ja minä imuroisin.

Kesäisin söisimme eines-pitsaa ruoaksi ja kilpailisimme siitä, ehtiikö pitsa lämmetä mikrossa nopeammin kuin ehdimme hakea postin. Katsoisimme Summeria ja lukisin hänelle ääneen Klaanin tekstitykset, kun hän olisi vielä niin hidas lukemaan tai ei osaisi lukea ollenkaan. Söisimme minttukrokanttisuklaata ja joisimme maitoa päälle, ja jättäisimme hampaat pesemättä välillä. Pyöräilisimme Littoisten järvelle uimaan ja lukisimme Peppi Pitkätossu -kirjoja. Takapihalla meillä olisi teltta monta viikkoa pystyssä, ja keräisimme aamuisin vadelmat yhdessä samalla kun SMG:n "Onnelliset kohtaa" -levy soisi siitä harmaasta soittimesta. Valvoisimme yöt ja katsoisimme taivasta ja kuuntelisimme lintujen ääniä, ja ihmettelisimme, mitä ne kurnuttavat linnut ovat.

Lähtisimme koko perhe vaunulla reissuun ympäri Suomea, ja olisimme eniten sukulaisten luona Sukevalla, Pohjois-Savossa. Tekisimme hauskoja videoita serkkujemme kanssa ja pyöräilisimme Sonkajärvelle uimaan. En koskaan jättäisi Minttua yksin, ulos meidän jutuista, niin kuin minut välillä jätettiin.

Kun minä kasvaisin vanhemmaksi, saisin valkoisen lakin päähäni ja olisin käynyt jo kesätöissä ansaitsemassa rahaa itselleni, lähtisin maailmalle ja jättäisin hänet yksin tänne Suomeen. Äiti ja iskä alkaisivat riidellä ja minä lähettäisin hänelle välillä postikortteja maailmalta..

EI.

Minä en lähtisi. Tai lähtisin, tai en tiedä mitä tekisin.

Kaikki äskeinen haaveilu oli muistelua. Lähes kaikki tuo on tapahtunut, jotkut kohdat muutin omanlaiseksini. Ja minä olen tietysti Mintun roolissa ja isosiskoni minun roolissani. Tahdon lapsuuteni takaisin, en tahdo olla enää yksin täällä. Kotimme on niin hiljainen, aina, täällä ei ole elämää kuin lauantaiaamuisin ja juhlapyhinä. Vanhempani eroavat pian, en tiedä milloin, mutta sitten kotini on vielä unisempi. Hiljainen ja autio.

Toivon että he löytävät itselleen uudet kumppanit, ja saisin sisaruksia. Paljon, paljon. Tai sitten vanhempani voisivat olla eroamatta ja hankkia minulle pikkusiskon. Tai sitten voisin vain olla hiljaa ja muuttaa nopeasti pois kotoa.

Minä olen oikeasti onnellinen nyt.
Mutta kaipaan siskoani niin paljon, kaipaan sitä että hän opetti minulle kaikkea ja vietti aikaa kanssani. Eihän hän tietenkään ole unohtanut minua, mutta on vain mahdotonta olla tekemisissä usein kun asuu monen tuhannen kilometrin päässä, parin meren ja muutaman maan takana. Ja hänellä on uusi elämä, oma elämä, eikä hän kaipaa vanhaansa takaisin. Minunkin täytyisi lopettaa murehtiminen ja muistelu, ja aloittaa oma elämä. Mutta pelkään, voi miten kovasti pelkään.

Joka päivä tässä talossa muistuttaa minua siskostani. Niin moni esine, erilaiset maut ja hajut, hänen vanha huoneensa, hiljainen ja vaaleansininen, täynnä hänen vanhoja tavaroitaan. Mutta hänen tuoksunsa on kadonnut sieltä, äiti on siellä nykyään niin paljon. Suuri osa artisteista joita kuuntelen, olen kuullut häneltä, ja samoin lempielokuvat. Monet vaatteistani ovat hänen vanhojaan, tai hänen antamiaan. Monet ovat sellaisia joita hänkin voisi pitää. Korut, kirjat, levyt, kitara - lähes kaikki häneltä saatuja. Kuvat, niitä on niin paljon. Videot. Piirrustukset. Askarrellut koristeet. Ommellut vaatteet. Vanhat laukut. Kuluneet kengät. Hänen sormenjälkiään on vieläkin ikkunassani.

Minä itse muistutan häntä. Välillä kun katson nopeasti peiliin, näen hänet. Olen samankokoinen, samanlaiset hiukset ja silmät. Hämmästyn välillä, kun ääneni kuulostaa niin hänen äänelleen. Vanhempani kutsuu minua välillä vahingossa hänen nimellään. Pidän samoista asioista, harrastan samoja asioita, elämäntyylimme muistuttavat toisiaan. Nauruni kuulostaa hänen naurulleen. Murteeni on samanlainen.

Ehkä lopetan haaveilun ja teen haaveistani totta. Tai alan elää omaa elämääni ja lopetan kulkemasta hänen jalanjälkiään.