You are the girl, that i've been dreaming of ever since i was little girl.

Uuh haa huu hii aah talvi on vihdoin tullut! En pysty kuvailemaan, miten niinkin yksinkertainen asia vaikuttaa mun arkielämään. On ollut pakkasta jo viimeiset kolme päivää, ja se on ihanaa, ihanan kylmää, raikasta, puhdasta. Ei vettä, tummanruskean harmaata keliä. Vaan valkoista, sinistä,
kaunista -

jäätynyt ruoho, valkeaan jääglitteriin peittyneet puut ja pensaat.
Jäälammikot, sinisen erisävyissä häilyvä, kirkas tähtitaivas, kynttilät talojen rappusilla ja jouluvalot pihoilla. Nyt sataa lunta. En malta odottaa kinoksia.

Ihmiset, oikeasti, miksi olette niin surullisia? En kestä katsoa kun niin moni mun kavereista hukkuu ongelmiinsa ja lannistuu eikä jaksa enää olla. Tiedän että ihmisillä on oikeastikin vaikeita asioita, mutta ei ne asiat valittamalla parane oikeastaan, tai no riippuu asiasta, onhan puhuminen aina hyväksi, mutta ei tarvitse liioitella, ja sitten kun on näitä keillä ei, ei pahalla, mut ei oikeasti ole niin massiivisia ongelmia. Oon huomannu et on jotenkin muodikasta olla masentunut ja surullinen. Mitä hittoa hei, ite ainakin oon mieluummin ihan omaitteni ja iloinen ku "coolisti masentunut" ja surullinen. Mut joo siis, en tarkota nyt mitenkään vähätellä teidän tuskaa, mutta eikö ois jo aika nousta sieltä kuopasta, kun siellä ollaan kieritty jo aika pitkään? Helpommin sanottu kun tehty, muttei todellakaan mahdotonta.

Oon oikeastaan tajunnut pikkuhiljaa, ettei ne elämän vaikeudet oo mitään ylitsepääsemättömiä vuoria, ja mä lisäksi vielä useimmiten harrastan tätä itseni lietsomista, ajattelen asiat puhki uudelleen ja uudelleen, ja tuloksena ei oo minkäänlaista edistymistä asian suhteen, ainoastaan mun oma ahdistuminen ja siitä masentuminen ja lannistuminen, ja sitten en enää usko että asialle voi tehdä mitään vaan luovutan ja sitten vasta asiat alkaakin mennä huonosti. Onneks oon päässy tosta jo aika hyvin yli, lähinnä jos nyt vahingossa lipsahdan ajattelemaan asioita liikaa niin tiedostan sen, että tää turha ajatteleminen ei oikeasti auta asiaa yhtään, vaan pahentaa sitä. Joten jos on ongelma, mietin mahdollista ratkaisua, en ahdistu siitä vaikka se tuntuu kaukaiselta ja vaikealta, vaan isken siihen kiinni ja teen asialle jotain. Eniten oon alkanu nykyään inhoomaan sitä saamattomuutta, sitä ettei pitkään aikaan tee yhtään mitään. Hyi, hirvittävä tunne. Toisaalta kohtuullinen lahnailu ei tuu ikinä poistumaan mun harrastuksista, haha, oishan mun jokatapauksessa pitäny laiskiaiseksi syntyä. No, ehkä ensi elämässä.

Nyt alko uus jaksokin, saa alottaa taas puhtaalta pöydältä, ja on muutenki ollu vähän tällasta löysäilyä koeviikon jälkeen. Ja kohta alkaa joululoma hihihihihi! Ja mennään Israeliin, Eilatiin äitin kaa, ihanaa, oikeesti rakastan matkustelua! Tänne Suomeen en aio loppuelämäkseni jäädä kyhjöttämään, siitä saatte olla varmoja.

Meidän koulussa on ihana tyttö, ihana ihana kaunis pieni suloinen jäätelö. Olisitko ystävä, ole minun ystävä, voisitko olla? Olet niin kaunis. Puhut paljon ja tervehdit aina, oot niin iloinen ja ystävällinen, muttet tyhmä tai teeskentelevä. Huh, en edes tunne sinua, etkä sinä minua, mutta meistä voisi ehkä tulla jotain, se olisi ihanaa. En tiedä kiinnostanko sinua, ilmeisesti, ainakin eilisestä keskustelusta päätellen, kysyit ja kuuntelit ja ymmärsit ja hymyilit. Istuttiin pakkasen kylmettämillä portailla ja keskipäivänaurinko paistoi suoraan kasvoihin, joit teetä ja puhuttiin kaikkea. Tunnit oli jo alkaneet, mutta ei me välitetty, oli ihanaa olla huoleton, oli niin vapauttavaa. Olet niin kaunis, sanoinko sen jo?

TEATTERI. TE-AT-TE-RI. T-E-A-T-T-E-R-I. Rakastan, voi, ehkä minusta tuleekin näyttelijä. Ehkä se on minun unelmani. Ehkä. En tiedä, mutta voisi olla. Rakastan teatteria. Paras harrastus ikinä, olette ihania murupullat!

Tästä talvesta tulee hyvä talvi. Taikatalvi.