Kangassiteet saavat nyt joustaa

Kun minä vaan olen sellainen että rakennan ja tuhoan, turha siihen on itseään hajottaa kun sille ei voi mitään. Minun luonteeni on ailahtelevainen. En minä tahdo puolustella itseäni eikä se oikeuta minua mihinkään. Mutta loppujen lopuksi - mitä on oikeus?

Tajusin että minun on vain elettävä jokainen päivä itsenäni tai muuten, aivan sama. En enää loju jos se ei merkitse, en enää jää tuijottamaan seinää valkoisina päivinä, en pyörittele tyhmiä asioita tyhmässä päässäni enkä jää lyömään sitä päätä seinään. Hajotan vaikka kaiken muun ympäriltäni ettei tarvitsisi hajottaa itseäni enää.

Tiedän, että tulee vielä päiviä kun joku depis iskee. Mutta sitten iskee, mitä muuta silloin voi tehdä kuin kestää? Uskon luonteenlujuuteen. Lopuksi, itsensä siteeraus on aina hauskaa, joten:

"Mun elämästä tulee vaan niin paras"

Koska minä otan minkä haluan.