Rakastan yksinäisiä iltoja kun voi maata selällään

vetää vatsan sisään ja rummuttaa kylkiluita

leikata kaikki kynnet ja tukkaa

laittaa kaikki valot pois ja kuunnella lautasten kilinää alakerrasta

hyräillä nuotin vierestä

naksutella selkää ja sormia ja varpaita ja niskaa

olla utelias mutta liian laiska

uittaa ajatuksia ilmassa ja vetää ne takaisin.

Mutta tuntuu että olen liian yksin.

Ethän juokse kovempaa.

Vain muutama merkitsevä rommitilkka, ehkä yksi tai kaksi napsausta ja pam!
Minä tiesin että sinä tiesit, sinä tiesit että minä tiesin,
silti molemmat hiljaa hymyilivät eivätkä osanneet puhua tai kysyä
eikä tarvinnutkaan osata

Minä herkkien voihkaisujen lomassa kuvittelin että voimme hiljaa jatkaa elämää
mutta tiesin oikeasti ettei niin ole
Sormet kurkussa en edes muistanut koko asiaa, enkä halunnutkaan
kun katsoin sinua en ajatellut sitä
et sinä ollut muuttunut silmissäni piiruakaan

Älä vaadi minulta mitään, älä oleta, pyydä tai ano
ymmärrä minua pienine heiluvine ajatuksineni
en minä tätä unohda
mutta ole kiltti ja anna kaiken vain mennä

ei kirjoiteta analyysejä ruutupapereille, mappeihin ja riviin hyllylle
niin voin luvata että jonain päivänä kaikki on selkeää

Mikä on vihreä ja roikkuu puussa?

Miksi ihmiset ahdistelevat minua sellaisilla kysymyksillä kuin "Mitä teet lukion jälkeen?" "Mikä susta tulee?" "Aiotko mennä opiskelemaan?" EN MINÄ TIEDÄ! Voi herran jumala, en mä tollasia ole osannut suunnitella etukäteen. En mä ole suunnitellut elämääni ensi kesälomaa pidemmälle...
Ei sillä, rakkaat, etteikö saisi kysyä, mutta tunnen oloni jotenkin kummalliseksi kun ikinä osaa oikein vastata mitään selkeää. (ehkä mun täytyy hyväksyä että olen vähän kummallinen)

Mun postauksista on tulossa tosi tylsiä, olen vain todella onnellinen etten oikein osaa avautua mistään vakavasti ilman sellasta happy-happy-joy-joy-tulvaa. Tai osaan, jos, huom. jos jaksaisin, mutta täytyy myöntää että olen myös vähän laiska.

Hei mutta hei hei missä kaikki ihmiset ovat! En ole nähnyt monia nyt aikoihin. Teatterissa tapaan huomenissa monia mutta Milla tykkää varmaan hyvää jos juoruillaan siellä (niin kuin aina).. Kaikilla on vaan aina hirmusesti menoa ja niin mullakin mutta yritän sovittaa kaikkia menoja muiden ihmisten menoihin nyt kun uusi jaksokin alkoi niin ei tartte ressata mistään.

Selvä joo mutta nyt meikä hipsii vähän talvi-ilmaan ja sitten teatteriesseen pariin!

Päästä varpaasi vapaaksi!

Hypi sinä tyttö
hypi kuin pienet kengurut sisälläsi pomppivat,
polkevat ja venyttävät vatsaasi hellästi.
Naura!

Hypi,
vaikka maa helpommin kevytkenkäisen sieppaa
ja kengättömänkin.

Älä hypi luokseni
hypi kanssani.

Ilo ei kai värisytä, vai onko se vain tyytyväisyyttä?

Päivittäin
papatan itselleni kuin sanoja olisi liikaa
kirjoitan tarinat pienellä mustekynällä kalloni sisäpuolelle
mutta myöhemmin ne ovat jo varisseet

vaikka mieli on kirkas ja A-duuri soi,
olen aika huonomuistinen ja hölmö.

Ehkä muistikirjan hankkimisen jälkeen
alan kantaa kirjaa mukana
enkä hukkaa avaimia.

Nyt rakkaat, kerron: Elämä on i-ha-naa.