Lokki L

opAspofoapOPOSA=08/&%/($£$£8&/(/)009?=PoljgHGyg/(7n7nnnnnnnnnnn/N78=000(BYTyjshjhjqrijowihöowhjaghJAJKJSAJKSDHASÖKÄÄAÄÄÄäÄÄÄAÄÄig907=?(=(?&(698€5@€$€€£)(/(/)(PKJ(/)uiY(9Ij7/j9i98bnbnnnnnnnu9uiui97888&&,.,,/59780+0=8867&%%¤#b3bbnj4yrejrehyhye¤#3x2443x4c3re#¤#¤3Aaaaaaahskkkkkkkkkkkki77777777777778764bwssasdrqhhhhgsq333333333%%¤&&¤""""6jm.... ,u

yhteinen yhdistävä yhtenäinen nostalgia ikävä suru kaipaus
jäädäänkö kierimään tähän?






lähdetään ystävä liftaamaan takaisin

eikä palata kotiin enää koskaan

Kangassiteet saavat nyt joustaa

Kun minä vaan olen sellainen että rakennan ja tuhoan, turha siihen on itseään hajottaa kun sille ei voi mitään. Minun luonteeni on ailahtelevainen. En minä tahdo puolustella itseäni eikä se oikeuta minua mihinkään. Mutta loppujen lopuksi - mitä on oikeus?

Tajusin että minun on vain elettävä jokainen päivä itsenäni tai muuten, aivan sama. En enää loju jos se ei merkitse, en enää jää tuijottamaan seinää valkoisina päivinä, en pyörittele tyhmiä asioita tyhmässä päässäni enkä jää lyömään sitä päätä seinään. Hajotan vaikka kaiken muun ympäriltäni ettei tarvitsisi hajottaa itseäni enää.

Tiedän, että tulee vielä päiviä kun joku depis iskee. Mutta sitten iskee, mitä muuta silloin voi tehdä kuin kestää? Uskon luonteenlujuuteen. Lopuksi, itsensä siteeraus on aina hauskaa, joten:

"Mun elämästä tulee vaan niin paras"

Koska minä otan minkä haluan.

Yön pimeät tunnit

Näen unta kuolleista ystävistä ja siitä että tapan lopulta itsenikin. En kestä tätä painetta enää, minun sisuskaluni ovat täynnä ahdistusta ja ne repeävät kohta riekaleiksi ja veriläiskiksi seinille. Minä itken ja hymyilen, kävelen ja istun ja tuijotan seinää saman päivän aikana useita tunteja, yritän selviytyä sosiaalisista tilanteista unohtamalla itseni ja identiteettini. Minun on lopetettava itseni piilottaminen, olen yrittänyt haudata tämän tunteen jonnekkin kuoppaan maan sisään pohjalle. Olen kuopannut sen kerta toisensa jälkeen, ja aina se on kaivanut itsensä ulos ja rävähtänyt tajuntaani, vaikka olen heittänyt paljon hiekkaa ja soraa sen päälle ja huoahtanut siitä että sain sen edes hetkeksi piiloon. Minä en kestä tämän maailman sääntöjä, en kestä vilpillisyyttä, en kestä tätä epäinhimillisyyttä ja sitä miten mikään ei tunnu olevan enää aitoa. Päässäni kaikuvat erilaiset neuvot, ohjeet, säännöt, rajoitukset, lait ja säädökset joita en jaksa enää kuunnella. En jaksa enää yrittää muuttua joksikin mihin muut minua vaativat. En ole ehkä ikinä ennen sanonut tätä julkisesti, mutta minä tarvitsen hyväksyntää. Sitä minä en saa jos en vain ole. Olematta mitään muuta mitä en ole. Mutta mistä minä tiedän mitä minä olen? Olen vainoharhainen jokatapauksessa, minut on voitu aina aivopestä johonkin enkä saa koskaan tietää mikä on minun omaa tahtoani vai onko mikään.

Ja minä pelkään. Minä olin se, joka anonyymisti kirjoitti suurimmaksi pelokseen itsensä. Minä pelkään itseäni. Eikä se johdu mistään muusta kuin tästä maailmasta, jos olisin yksin en luultavasti tajuaisi kiveä pidemmälle tai sitten tajuaisin paljon paremmin, ilman tämän helvetin sumennusta minun pienissä linsseissäni. Minä pelkään sitä miten ymmärrän muita ihmisiä itseäni paremmin, on niin monia asioita joita en ole koskaan osannut perustella itselleni. Silti pidän niistä vahvasti kiinni. Miksi ja miten, mitä helvettiä, miksen pysty tajuamaan, miksei ajatuksenkulkuni juokse enää niin kevyesti kuin joskus kun sen ei olisi tarvinnut juosta? Ajatukset tyssäävät aina umpikujaan enkä ole tarpeeksi luova kiivetäkseni sen yli. Turhauttaa, niin helvetisti, en tiedä mitä tapahtuu jatkossa vai tapahtuuko mitään.

En ole koskaan kuulunut mihinkään. Olen irrallinen, olen irrallinen itsenikin suhteen, minä olen vain monta hajonnutta mönttiä jotain epämääräistä massaa enkä tiedä millä hitolla pitäisin ne möntit kasassa. Tuntuu, ettei kukaan ole minua pitämässä pystyssä kauaa. Enkä voi syyttää siitä ketään. Jos en itsekään jaksa pitää itseäni yhtenä palasena, niin miten joku muu voisi?

Ei torkkua enää päälle

Tulen kotiin lauantai-illalla, kello 23:57, rintakehä ja sääret likaisina, hartiat höllinä painosta ja kipuun turtuneita lihaksia venytellen eteisen valossa. Kyntenaluset ovat likaiset vaikka kynnet ovat täysin pätkityt, sormenpäiden iho on repeillyt ja rystyset ovat kuivat ja halkeilevat. Jalanpohjat ovat täynnä haavoja, samoin raajat, kyljessäkin on pari viiltoa. Hyttysenpuremat, nokkosenpistot ja kaikki muut kasvien tai eläinten jättämät jäljet minussa kutiavat ja kirvelevät. Voin melkein kuoria hampailtani rasvaisen paskakerroksen, samoin kasvoilta, puhumattakaan vaatteiden liasta tai hajusta. Kurkku on kipeä, keuhkot on täynnä tervaa ja hengittäminen on raskasta ja rahisevaa. Laukusta löytyy mätänevä kurkunpuolikas, tyhjä, rikkinäinen tupakka-aski sekä olvipullon korkki.

Mieleni juoksee virkeänä.
Otan jääkaapista itsetehtyä puolukkamehua ja kannan tavarat ylös, käyn vessassa pesemässä pahimmat paskat kasvoilta ja menen sänkyyn. Kädessäni Väärinajattelija-lehti.

Minulle jäi näistä päivistä käteen ennen kaikkea intoutuneisuus, jostain kesähorroksesta herääminen, aktivoituminen, inspiroituminen, vannoutuminen aatteisiini vielä vahvemmin. Huolimatta siitä ettemme kahden ja puolen tunnin liftauksella saaneet kyytiä Turkuun, vahvisti uskoa ihmisiin, muutokseen, vahvisti halua luoda jotain uutta, vahvisti halua olla osallisena jotain mikä tekee nykymaailmasta inhimillisemmän, ei pelkkää betonia ja terästä, ei vain koneiden vinkunaa ja jylinää; luontoläheisemmän, sen että me ihmiset olemme osa tätä luontoa eikä luonto osa ihmisen helvetinpyörää. Vahvisti edelleen halua olla yksi niistä ihmisistä, jotka eivät enää juokse tuon pyörän mukaan.

Kesäpäivä, siivous

ja maailman paras bändi

My Augustine

Rakas,
näetkö sinä valkoiset seinät
ja ikivanhojen naulojen jäljet niissä
syvälle kaivetut
huomaatko sinä miten lehdillä
on vettä entisistä sateista
eikä painovoimalla ole tarpeeksi rohkeutta
pudottamaan sitä
etkö sinä tunne kuinka
viisarin tikitys vie meitä kauas
ja menneisyys on taas ja taas lähempänä
tätä päivää

Eikö luomistasi kuultava
olekin jotain mitä et ymmärrä

Dracula Jr

Siivekäs ja pikkusormenpään kokoinen
sillä on pieni pilli, punavalkoraidallinen
- ihan kuin pienenä Mummilla
kun oltiin mansikkamehulla.
Se pillinsä laittaa mehuun punaiseen
ja sitkeästi imee
kunnes joku lätkäisee!

Lätkäisikö mummi kun mehua joit?
-Ei,
ehkä vain silloin kun pilliin puhalsit
ja mehukuplat pursuivat laitojen yli
ruudulliselle pöytäliinalle
tai keltaiselle pallomekolle
- niin, vain silloin saattoi lasta
nipistää hellästi korvasta

Onko siis pikku Iines-inisijän syy
että vähän mehua saada täytyy?
Myös lapset - Inari, Into ja Iina
kotipesässä odottavat valmiina
mansikkamehusatsiaan
toivottavasti tuoretta saadaan!

Tylsä on kuitenkin se punainen kutiseva patti,
jonka pikkuinen imijä nilkkaan jätti
- mutta ei siitä kannata pahastua
voihan ne otukset pois iholta huitoa.
Mummikin hääti lapset ulos jääkaapin luota
kun se ei kenellekään itkua tuota!