On sievä ja säyseä, paikalleenkolahtava
minulle kolahtava ihminen
lumiverhon takana ainakin
koukeroisten kirjaimien
sinisten lasisilmieni
minä pelkään, ne olen aikoja sitten kadottanut
ehkä rikkonutkin
odotan odotan kun kelloni kumollaan klonksuu
odotan odotan milloin minä huomaankin
että ne ovat yhä ehjät
että minä olen yhtä todellinen kuin avaruus

En ymmärrä ihmisiä osa 345

Lopulta oikeasti huomasin ja myönsin, että minä en kuulu tähän perheeseen. Minua syrjitään, minulle nauretaan salaa mutta hyvin harvoin. Enimmäkseen minua ei huomata. Ei mitä sanon, mitä ajattelen tai mitä toimin, miten menee koulussa kavereiden terveyden kanssa. Minulle suututaan jos kysyn "pesetkö pyykkiä", vaikka ko henkilö pesisikin. Minun pelätään sanovan jotain, he pelkäävät minua koska olen nykyään useammin oikeassa kuin he tai ainakin huomaan enemmän epäkohtia heidän toiminnassaan kuin he minun. Minut jätetään huomiotta, etten vain toisi esille sitä puolta joka kannattelee minua nyt. Minun pitäisi olla huomiotaherättämätön, tavallinen, normaali, neutraali. Ei liian, mutta sopivasti, pieni viherhippiys olisi suotavaa, mutta suihkussa on käytävä. Valveutunut oli ennen kunnioittava sana, nykyään sellainen joka sensuroidaan.

Tämä olisi ihan siedettävää jos se jäisi vain perheen osalle. Mutta miten minä tunnen tiettyjen ihmisten läsnäollessa niiden ihmisten sisäisen naurun, defenssin - ihan sama ovatko he aidosti huvittuineita vain vaan oman mielenterveytensä ja itsetuntonsa takia - mutta minä en mitään niin inhoa kuin välinpitämättömyyttä ja sitä että joku nauraa sille että minä ajattelen näin. Se, että joku on eri mieltä ja on siksi kiihtynyt on minusta miljoonasti inhimillisempää ja kunnioitettavampaa. Mutta välinpitämättömyys, ja vielä pahempi, toisille nauraminen - se on kaikista surullisinta mitä ihmisessä voi olla. Jos ei ole valmis tuomaan omaa käsitystään esille tai sanomaan vasta-argumenttina muuta kuin "hah", voisi minun puolestani ainakin kunnioittaa sitä että jollain on sellainen. Vaikka toisaalta, enhän minä tiedä josko jonkun maailmankuva koostuu vain välinpitämättömyydestä ja argumentum ad auctoritatemista. Sellaisia ihmisiä minä vilpittömästi säälin.

Mä haluisin heittää kaikille sellasille mielettömille ihmisille ja sen tapaisille, aivonsa jäädyttäneille, päänkoppansa kaltereiden taakse vangituille, tovereille, kiireisille ja stressaantuneille, turhautuneille taistelijoille ja epämääräisille oleskelijoille, mustapaitaisille tallaajille ja queerkerhojen yksinäisille, talviuneliaille ja toivonsa menettäneille ihan hulluna voimaa koska mä oon tällä hetkellä sitä täynnä ja jaettu voima on aina suurempi voima




ja
maailma muuttuu jos me muutetaan sitä.

Mä olen jo aika pitkään toivonut ja luvannut itselleni etten sido itseeni kehenkään koska se side rikotaan kuitenkin ja että olen siksi aina vähän etäinen mutta nyt myönnän;


minulla

on

ystävä


jota en haluaisi ikinä irrottaa ihostani

Minä olen pieni tuhlaajapoika.
Katumukseni sanat ovat silti vain sanahelinää
sillä toisenlaisia ei minulle opetettu
ja ehkä siksi palaan aina takaisin tyhmyyksiin

vai onko se sittenkin toisinpäin?

muatipäivitys

Ah, siis joo, piti viel sanoo että musta ehdottomasti kaunein mekko Linnanjuhlissa oli tää:





mun miälest tää asukokonaisuus vaa niinku toimi et sillee arvostan niinku tällast eleganttii mustaa ja kyl mä valkosestki tykkään ku tässäkin on sellanen luonnonraikas vivahde et must ne niiku vaa sopii hyvi yhtee. Sit nää tyylikkäät muatibuutsit ja ÖLLÖLÖL-merkkinen pikkulaukku oli viel piste iin pääl et silleen must tää suunnittelija on kyl siis handlannu hommansa jåå.

Moi. Tänään heräsin aikasin lumiaurojen ääneen, joskus kuudelta enkä saanu enää unta. Mut onneks oon aamuihmisiä ja sain olla yksin kotona ja kattoo piirrettyi. Siivosin iha hirveen paljo, tai no aika paljo mut vähän huolettomasti. Oli virhe käydä röökillä ennen sitä ku se on niin arvaamatonta, joskus siitä tulee ihan törkeen energinen mut toisinaan se vaan lamaannuttaa ja siit tulee toimeeton olo. Sellane limanen tunkkanen spagetti ja voisin vaa heittää aivot narikkaa ja dataa kellon ympäri. Ajattelin jopa hetken tänään et lopettaisin ryyppäämisen ja polttamisen mut empä taida.

Tapasin tänään bussipysäkillä erään ihmisen ja hän kysyi josko voisin heittää hälle myös röökin. No heitin ja se oli menos baariin vaiks olikin valmiiks tuiskeessa. Se sano et se vihaa valtiota ja hierarkiaa ja että se muuttaa joskus Pietariin missä oli syntynytkin. Se oli ihmeen fiksu vaiks se oli niin kujalla. Mä annoin sille mun numeron.

pyörähdän kumolleni ja teen yhden kuperan keikan,
naurat kun lumi tuli parvekkeen ikkunasta
katonrajassa tuikkii punainen tähti

kun kolaan lunta jaloillani muistan Stanislavskin
lumimyrskyä näyttämöllä
tähti olikin palohälytin
mutten nyrpistä nenääni kun tuuli tuivertaa