Älä välitä

Maailmassa ei tarvi osata mitään
kaiken oppii matkan varrella
ainoa vaiva jonka joudut näkemään
on pisteiden välisellä matkalla
käveleminen on kuin syke
nykyään kaikki on mekaanista
ettei joutuis kestämään tyhjyyttä
aikaansaannoksilla ei ole väliä
koska millään ei ole merkitystä
onko joku tämän kaiken luonut
tuonut juonet valmiiks punonu

jollain on suunnitelma ehkä,
no silläkään ei oo mitään väliä
koska sille ei voi mitään tehdä
me ihmiset ollaan niin pieniä
parempi vaa mennä välittämättä
katse kadun laattojen väleissä
ennän lennän siipiäni ei voi viedä

tietoisuudesta ei ole nyt kyse,
muista, se on yks syke syke
olemme kaikki samanlaisia
erilaisia ja eritasoisia
tasapäistettyjä lapsosia
erilaisuus on meidän side
samalla se pitää meitä kiinne
kato, älä ny kysy mite mite

sä voit joko tietää tai olla tietämättä
silti sä jatkat eloas ja olet tässä

on niitä jotka käy säännöllisesti töissä
ja niitä jotka on ymmärtäny vähän enemmän
en mä massia halua kotiini enää kerätä
turhamaiset ajatukset muuteki perässä

tyhjennän pöydän, valkeaksi pyyhin
aloitan alusta luon uuden vyyhdin
tietojen ja tunteiden sekapyykin
rauhaa rauhaa päältäni pyysin
on niin typerää juosta täs pyörässä
kierosti se tuntuu niin hyvältä
olen ihan sekasin, pääni pyörällä
pohja on meinaan aika syvällä

mä haluan rauhassa ajatuksiani kyhäillä
ei kiinnosta muiden vikoja kyräillä
tahdon juosta kaiken läpi ja kynäillä
kynällä kysymyksiä ja syntyjä syviä
aivoituksia arvoituksia vastauksia
rumia runoja murtuneit muistoja

musiikkia suonissa
useina vuosina
kuosit puistossa
uudet tuttavuudet
suuret salaisuudet
päässä itäneet totuudet
uuden biitin kuulen
lomassa lohdun syystuulen
juoksu alla omenapuiden
otatko mut jos nyt tulen
tuli alla omenapuiden

vitun ajatukset antakaa mä tunnen
haluan välillä uskossani uida
miten vitussa mä muuten etenen
jos en saa juttuja jumaloida
jumalalle puhua ja unelmoida
ehkä maailma on vitun ruma paska
ehkei kannattais jalat paskassa kahlata
ei se silti tarkota mitään ku ei paljo maksa
naiviisti uskoo toivoon, toivoo uskomista
toipua toistuvasta skeidasta
lintuja silitellä ihan pelotta
pesässä koisii liitää taivaalla
nöyrä tietämätön, olet jo taivaassa

sä voit joko tietää tai olla tietämättä
silti sä jatkat eloas ja olet tässä
lennä nyt sulla on siivet selässä
elä nyt sulla on kaikki jo tässä

sadonkorjuu

Ystäväni dyykkasivat kahdeksan kiloa karkkia, kattilallisen. Söimme sitä liikaa, juotiin kanssa vähän punaviiniä vaikka olen lopettanut juomisenkin. Yhdestä lasistakin tuli vähän huono olo, ei, se johtui myös niistä karkeista ja liiasta tupakoinnista. Matkustin bussilla kahden/kolmen kilometrin matkan kotiin puoliltaöin. Kämppis ei ollut tullut kotiin. Käynnistin koneen, mutta sammutin sen heti. Iskin kirjastosta lainaamani levyn soittimeen, ja se soi.

Luin kirjaa. Ja katselin ympärilleni, ripustin pyykit, kastelin kukat, mandariinipuut, auringonkukan, persiljat ja kämppiksen kasvin, minkä nimeä en muista. Katsoin peiliin. En nähnyt hämärässä ihoani peittäviä pieniä punaisia laikkuja, hiukseni olivat kirkkaat tulenoranssit ja yksinäinen takku roikkui tavalliseen tapaansa vasemmalla olkapäällä. Heitin kirjat pinoon sängyltä lattialle, nostin espanjan kirjat tyynyn vierelle. Odotin hetken jotain, katselin eteisen valoa ja yön tihkua ulkona.

Pesin hampaat, kastelin hiukset, kädet ja kasvot. Makasin sängylläni. Nostin espanjan kirjan kasvojeni yläpuolelle ja luin kunnes nukahdin, noin puoli kahdelta. Sammutin valot ennen nukahtamista. Pudotin lampun, mutten välittänyt. Unessani puhuin espanjaa. Kämppis tuli viideltä yöllä kotiin. Hän laittoi ruokaa itselleen ja jätti valot keittiöön. Teki mieli sanoa jotain, hei, mitä kuuluu, oliko hauskaa. Asun keittiössä ja huoneeni on erotettu pelkällä hyllyrivillä. Olin hiljaa, koska olo oli kaoottinen ja hämmentynyt.

Heräsin puoli kahdeksalta. Aamut ovat taas palanneet. Puut ovat roihuavia soihtuja, lattia on kylmä ja kaikki muukin. Katson uudelleen alastonta itseäni peilistä ja puen monesti käytetyt vaatteet. Nostan sälekaihtimet, lähetän muuttavalle naapurille viestin. Kuuntelen musiikkia, mietin jotain, käyn vessassa ja keitän kuukupin. Juon lasin vettä, puhelin soi. Naapuri soittaa, menen hänen luokseen viereiseen taloon. Poltan tupakan puoleen väliin.

Pinoamme tavaroita, nauramme, juon kahvia siirapilla, istun ja puhun. Tavarat liikkuvat autoon laatikko laatikolta, matot rullataan, imuroidaan, käärin astioita sanomalehtipaperiin ja pyyhkeisiin, saan kirjan ja hupparin. Naapurini on ihanimpia ihmisiä. Uusi naapuri tekee smoothieta, syömme sen, puhumme lisää, halaamme, rakastelemme aamua, tiskaan, kävelen, pinoan. Hymisemme kolmestaan onnea kotiin ja muuttoon. Minua itkettää. En muista sanoa kaikkea, mitä ajattelin. Onnea, voi hyvin, kaikkea hyvää sinulle, olet ihanin, muista että olet tärkeä minulle. Halaamme vielä, ulkona sataa ja vilkutan siniselle pakulle samalla kun vesi tulee kengistä sisään.

Hävität kaikki tavaras, älä mua
olen avoin ruskalehti, en kinua
limsaa, puhe on kinuskia
kannoit kynttilöitä mun edelle
vanhoilla stideillä sytytit sisälle
tuhkis hohkaa hiljaa vieres

jatkos jos joku on pieles, lampi silmänpieles
mä en koskaan naurais sulle, pidä se mieles
keskustellaan enemmän, vähemmä pilves
eteenpäin nopeammin, halkemii pinnal kilves
kaikkialla mustelmia, tummia muistuksia
siitä et joku tuol sisäl haluu pysyy elos viel
ydin on turva, säilötään ideoit, unelmia
unohda joskus, tulevat aina vaa tulevia
tulevaa elämää voit mielessäs kuvitella
eihän mikään ois ikin selvää jos ei ois pulmia
mitä ratkoa ja ajatuksenjuoksu katkolla

hyppivä apina, juokseva koira
nykivä kapinas, pureva poika
soita reggaetsembaloita
nauraen tasoitat mun ankeit aikoja

taskuliftasin sun ajatukset
ajoit yli, ihoani vasten pusket
tunnista minut tunne tunnoton
tutut jutut vastaan uudet sutut
vähä jäätyny, pohjaan päätynyt
ihminen taantunu maahan kaatunu
puutunut raaja, aava maailma
lähellä sormesi mua hipoo
luminen tuuli ikkunaa lipoo
lasi tärisee selän takana,
kuulen kaukana musiikkia,
turistina omassa koulussa,
sanojen paksuus,
ota mutkin taskuus
hell on earth 2006

Enoo kirjottanu aikoihi. Miten se taas tehtiinkään? Koulu loppui, ehkä nyt on aikaa opetella se taas. No kuitenkin, viime syksynä kirjotin jotain tällasta, aika noloa ja tosi pilvistä, mut julkasen tän nyt rangaistusmielessä itselleni.

tautisii kuukausii
kuumii suurii silmii
sairait unelmii
vilpittömii pilvii
pilvest, ilost itkin
ilmaan piippua pitkin
viemärin kautta helvettii
tietä pitkin tainnuksiin
metsän suunnalta tunnelliin
kaupan läpi temppeliin
sisaruksii, isii, veljii
äiti maassani onnellisin
selviin parist biisist
frendi, ihan helpostii,
kiitit taas niin kauniisti
niin auliisti autoit mut valmiiksi
vaikka satutin sua tahtomattani
oot parempi ku hyvä
hyvempi ku paha
kenkien pohjia soran kohtia
hiekkatien pinnalla
tilaisuuden tilalla
sinivihreitä silmiä
poskensa rinnalla
toistuvia tärykalvoja
sointuja sieraimissa
kaaoksenvartija
asemissa

Taas tullu liikaa hengattuu näis välitiloissa
piikit lihoissa
puhdas tyhjyys hermostoissa
pitäis kai lopettaa tää jatkuva jahtaus
nii päättyis se paskamainen ahtaus
mulla on kädet täynnä rikkinäisiä kuoria
jotka ei voi mitenkään yhteen sopia
kuoret on aina kuoriks vaan jääny
ku en oo muutakaa elämässäni nähny
mun optimismi on lähinnä sitä
et oon oppinu kääntää selän

sisäisiltä
ongelmilta
sellaisilta
epäkohdilta
jotka ei millään pysy aloillaan
ja uusi päivä ja kierros alkaa
kun en käsitä pistosta mun rinnassa
en pysty paikallani istua
ja mist se alko, sitä en muista
enkä pyöräillessäkää pysty pidättelee itkua

ei ihme etten oo mitenkää syvällinen
ku mun sisäpuoleniki on itelleni niin mystinen
en enää tiiä mihin peilaisin itteeni
pitäiskö muka taas pyytää anteeksi
et esittäydyn väärällä nimellä
no, sit ei oo kyl helppoo kellää

mä oon kyl aika hyvä näyttelijä
vitun hyvä valehtija, väistämättä
oon kelaillu, et tekeeks sitä muutki
et valehtelee itellee, mitä ikin tapahtuuki
ne on oppinu muille näyttää kovaa
mut mä oon kai niin paskana etten vaa osaa.

Tuntuu kuin pääkoppa
ois korvakäytäviä myöten
muiden kirskuvaa huutoa
yrittää estää mun omien
ajatusten tuloa
repikää vaiks paperit hajalle ette
voi estää mun vapaata luovuutta
kynien ja kitaroiden
palava kokko keskellä kaupunkia
sais mut nauramaan
vasten teidän rumia naamoja
ku ei teillä oo vastineeks tarjota
muuta ku muovisia mainoksia

Alan vihdoin ymmärtää
millasta on ettiä tietää
kaikkien vuoristoradanvaiheiden
kauheiden, lohduttomien ajatusten
jatkuvien loputtomien ahdistusten
yökausien unettomuuden
kaiken tollasen jälkeen
luulis et se vihdoin ois jo siellä

aivojen tilalla on vaan pimeä tyhjiö
tyhjää täynnä, seinät kaikuu tyhjyyttään
laskee hiekanjyviä virheinään
eikö musta koskaan tule kokonaisuutta
tasaista hiekkavirtaa
jota vois sormien välistä valuttaa
tiimalasissa jyvät valuu vaan
ja pian se alkaa taas uudestaan
en osaa enää itelleni anteeks antaa

luin opaskirjoja ja optimistin perusaatteita
yritin nähdä kaikki hyvässä valossa
mutta silti tuntuu että silmäkulmassa
vilkkuu iso säkki puhdasta paskaa
ja sinne pitäis muka kädet työntää
aina kun se yllättää mut kulman takaa
käännän selkäni ja juoksen vaan
pois kauas jonnekin kaupungin reunaan
kunnes keuhkoni supistuvat
ja astmakohtaukset alkavat

käsitys itsestäni on niin kieroutunut
etten enää tiedä onko minut kasvatettu
alistetuksi vai narsistiksi
en näe enää motiiveja teoilleni
kumpuavatko ne itsekkyydestäni
vai puhtaasta rakkaudesta muihin

tuntuu sairaalta tehdä
itsestään tällaista syväanalyysiä
mutten voi olla miettimättä
niitä solmuja mun sisällä
kun kaikki mitä teen
saa sisimmästäni oudon vivahteen
kaikki ne salaisuudet heijastaa
jotain mun ympäröivään maailmaan
aina kun jossain taas mennään
se paskanhaju tunkee mun nenään
enkä vittu tiedä miten sen saan pois sieltä
pitääkö mun kaivaa se paska pois mun tieltä?

tuntuu ahdistavalta ajatukselta
kun en tiedä mitä löydän sen paskan alta
tiedän, että ihminen pelkää tuntematonta
mutta silti pelkään kuollakseni sitä ajatusta
miten maailmani kääntyy ympäri
kun kaikki minkä itsessäni tunsin
olikin pelkkä oma illuusioni

eikö se kuulosta vitun kierolta ajatukselta
että pitäisi tietoisesti koko itsetunto paskoa
entä jos joku meniki väärin, en löydä vastauksia
ehkä kaikki olikin vain huijausta
eikä kukaan mua enää vedestä nosta?