Olen taas Lontoossa. Monesta syysta johtuen vihaan tata paikkaa talla hetkella. Tavallaan rakastan, tavallaan kaipaan tanne aina oltuani Turussa kauan paikallaan nahden samoja ihmisia paivasta toiseen. Mutta nyt. Vittu, vihaan olla taalla. Eika se johdu vain siita, etta mulla on flunssa, menkat, siitepolyallergia ja yskanrokko eika edes siita etta olen koko ajan vasynyt ja vahan laakehuuruissa mun allergialaakkeista. Eika edes siita, etta kerta kerran jalkeen huomaan kuinka siskoni muuttuu aina enemman suurkaupunkilaiseksi mita kauemmin han taalla asuukaan. Nyt mina en vaan kaipaa naita suuria massoja suurkaupunkilaisia joka nurkkaan, valtavia valkkyvia mainostauluja, ruuhkaa ja kiiretta joka vitun risteykseen, arkipaivaista valinpitamattomyytta ja harmautta, teennaista brittikohteliaisuutta ja ankeita hotellihuoneita.

Jos olisin erilainen ihminen, pitaisin siita etta taalla on +20 astetta lamminta, paljon ihmisia ja hirveasti shoppausmahdollisuuksia. Mutta mina en pida taalla olemisesta, tama ei ole minun kaupunkini enka halua ostaa mitaan turistikraasaa tai mitaan muutakaan. Ehka vakituisesti asuessa olisi erilaista, voisi loytaa erilaisia mielenkiintoisia paikkoja ja tutustua ihmisiin kun olisi aikaa, voisi tutkia rauhassa kaupungin salaisia nurkkia. Mutta mina olen yksi mitaton suurkaupunkilainen jonka odotetaan ilahtuvan samoista turistikohteista, samoista museoista, vaatekaupoista ja hienoista ravintoloista ja jota kukaan ei huomaan kaiken muun suuruuden joukossa. Ihmiset pysahtyvat vain ostaessaan jotain. Kaikki kavelevat niin nopeasti! Mihin heilla on kiire?

Ainoat paikat joissa oikeastaan viihdyn ovat maanalaiset. Siella on oikeita ihmisia ja siella tuoksuu ihanan oudolle. Maailmanloppufiilis. Tanaan positiivista oli Miron nayttely ja ukkoskuuro. Nautin valtavasti siita kuinka lontoolaiset kauhistuivat pienesta sateesta ja koko katukuva oli yhtakkia pienessa kaaoksessa. Hetken ajan valtava yhteisollisyyden tunne valtasi kaikki ulkona olevat ja kaikilla oli yhteinen paamaara: sateensuoja. Mina kavelin hitaasti huppu paassa ja nautin siita kuinka vesi tunki tennareistani lapi. Katselin muiden juoksua ja seisovia ihmisia kadunkulmissa.