You don't know how lovely you are

Ehkä sisälläni asuukin pieni hedonisti,

on tainnut jo monia paloja syödä,
mutta ei se aina ole pahaksi.
Kun minä vain tahdon olla hetken vietävänä,

hei sinä!
minulla on niin nälkä.

Mmm-m, mm-m

Minulla ei ole minkäänlaista tarvetta pitää sinua alinomaa kielelläni.
Olet soinut päässäni jo viikkoja
hyräilen.

Ehkä kun opin sanat, voin laulaa.

Identiteettikriisit, osa 27 loppu.

Tahdon tietää!
Olen tiedonjanoinen ja utelias
tiedän liikaa, mutta silti niin vähän.
Pieni pääni ei kestä tätä.

Nyt teen elämänmuutoksen.
Hei, minä olen 16-vuotias ja vielä lapsi.

Tästä lähtien minä olen aina minä
enkä kukaan muu.
Ei minun tarvitse tietää kaikkea.

Tahdon ELÄÄ!
En halua olla vain kirjaviisas,
en oppia toistamaan kaikkea perässä.

MINÄ OPIN ITSE!
MÄÄ ITTE!

Tänään aloitan elämänkoulun.
Tai no, minusta tuntuu että aloitin sen jo joskus,
mutta taisin jäädä luokalle.

Kun olen vanha, tahdon olla kuin Kerttu.

Mutta vielä nyt,
antakaa minun olla,
minä tahdon elää!

En osaa enää kirjoittaa

Tunteeni katoavat tyhjiin sanoihin
juoksevat asteikosta toiseen
ylös-alas, ylös-alas

näkyvät kirkkaina,
häilyvät sumuisina

Senat sakaisin

Miksi me yritämme löytää oikeat sanat?
Miksi me vain tuotamme niitä?
Mistä ne tulevat?
Onko niitä edes olemassa?
Onko sillä väliä?
Miten tiedetään, että ne ymmärretään oikein?
Onko silläkään väliä?

Tuntuu pahalta.

laa-lal-lal-la-laa

Nyt laiskottaa niin mainiosti kopioin kätevän keinon kertoa päivän kuulumiset:

tadaaa: listat!

Huonot:
1. Sukkahousut oli huonosti koko päivän :(

Hyvät:
1. oli kivoja aineita koulussa - filosofiaa, ruotsii, enkkuu, espanjaa. Kaikista pidän.
2. näin hänet, monesti
3. en ollut ihan jäljessä koulussa, vaikka luulin niin.
4. tajusin, että ei se haittaa vaikka olisin vähän ollutkin.
5. ruoka oli ihan hyvää
6. nauratti
7. hän oli kaunis
8. ulkona on kaunista
9. ja vähän pakkasta, ja mulla lämmin takki
10. puhuin Emman kanssa pitkästä aikaa aikoihin, ja Emma on aina ihana.
11. Sovin kahvittelusta vanhan ystävän kanssa. Ikävä on ollut.
12. TEIN LÄKSYT! ja vielä iltapäivällä. wou.
13. näen Anitan kohta, oikeesti iahajjiihhi ♥
14. söin kaksi appelsiinia iltapäivällä. Kuka nyt ei appelsiineista pitäisi.
15. Feist ♥
16. elämä jatkuu vaikken pääsisikään Nufiin.
17. Illalla on sirkus, jos viitsin kesken Anitan näkemisen lähteä! Mut siel on kivaa.
18. Ei väsyttänyt
19. Jätin kädenjäljet hankeen kun oli pakko koskea. Se näytti niin ihanalle.
20. Sydän kuplii

Happiness is a warm gun

Pitkästä aikaa kirjoitan, oli joululoma ja olin lomamatkalla Lähi-idässä, niin ei oikein ollut sopivaa tilaisuutta, mutta täällä nyt kuitenkin ollaan!

Ah, mistä alottaisin? No vaikka siitä että joululoma oli upea, erittäin hyvä ellei täydellinen. Ihastuin taas ja voi sitä tyttöä! Mikä unelma. Tapasin kavereitani ihanasti, yökyläilin, leikin lumessa, luistelin, fiilistelin, söin liikaa kaikkea (nam), en avannut koulukirjoja kertaakaan vaikka piti ja olin hetken surullinen liian lyhyestä lomasta. Israelissa oli upeata, voi, niin kauniita ihmisiä ja kulttuuria ja maisemia ja vaikka mitä. Ja yksi jordanialaispoika antoi sen meiliosotteen mulle, söpöä. Ja se ruoka, ei herranjumala vaikka pakana olenkin, se oli tai-vaal-lista.

Lomalta tultuani oli outo olo. Perjantaina koulussa oli jotenkin kummallista, kovasti tuntui että jokin oli muuttunut. Ja on kauheasti asioita tehtävänä, nyt loman jälkeen pitäisi olla pirteä ja aikaansaava, mutta tuntuu etten saanut lomailla tarpeeksi enkä sen takia osaa virittäytyä arjen tunnelmaan. Haluaisin päästä juhlimaan vielä kerran.

No, onneksi se olo helpotti illalla, kun näin Nikiä ja Lauraa ekaa kertaa yli viikkoon - sain nauraa kunnolla. Päätettiin kahvilahetken jälkeen mennä uimaan ja spontaanisti lähdimmekin Uittamon uimahalille, joka olikin aika täynnä ollakseen niin surullisen näköinen ulkopuolelta. Sain saunan jälkeen ihme-huimaus-oksennus-hengityskohtauksen, oli vaikea hengittää ja pyörrytti. Se onneksi loppui yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Myöhemmin illemmalla mentiin Annille yöksi, minä ja Milla. Siellä oli mukavaa, lämmintä, kaunis söpö talo. Vanhojen kuvien katselun ja muutaman söpöyskohtauksen ja kakkupalan jälkeen siirryimme löhöämään sängylle. Lapsuuskuvien katselu jatkui. Taustalla soi Anna Puu ja selvitimme pussilakana-hiiren kirjettä, sen alla oli lämmin. Luimme satuja ja nukahdin silloin jo useasti, kunnes oli viimosen sadun aika ja seilasimme onnellisesti Astrid Lindgrenin sanojen lomassa Höyhensaarille.

Eilen joulukuusi viimein lennähti ovesta ulos, neulasia löytyy vielä varmaan kesäkuussakin. Siivottiin hulluna kun loppiaisena ei oltu Suomessa, ja sain taas ihmehuimauskohtauksen. Alkoi oksettaa hirveesti ja huimasi. Makasin sohvalla ja sain onneksi vähän linstata siivouksesta, kyllä se taas meni ohi mutta mistä lienet johtunut. Ken tietää, ken tietää. Pitää muistaa varata se lääkäri ja muistaa sanoa tosta huimauksestakin, jos se jatkuu. Se nimittäin tuli tätä kirjoittaessakin.

Illalla dataillessani puhuin muutamalle ihmisille, joille en ole aikoihin puhunut. Ja pitkän ajan jälkeen sovin jopa tapaamisia heidän kanssaan. Kun joskus on vain niin vaikeata tavata ihmisiä, jotka on vahvasti sidottu menneisyyden tapahtumiin, sellaisiin, joita ei halua muistella. Hävettää hirveästi.

Kun haistan sen ihmisen tuoksun, ällöttävän makean, luitani pitkin kulkee viima ja väristyksiä, suuhuni tulee sylkeä ja oksettaa. Sojottavat silmät ja rasvaiset hiukset, kuivat vitsit ja hiljaiset hetket. Silti pidin siitä ihmisestä kovin paljon sen ajan kun tunsimme. Oudosta, hymyilevästä ja jotenkin vähän säälittävästä, ja toisinaan niin naiviista pojasta joka sai minut tuntemaan kummasti. Inhottaa ajatella sitä hetkeä kun tulemme puhumaan kasvoikkain ensimmäistä kertaa - ööööööö - kolmeen kuukauteen? Vai jopa neljään? En tiedä milloin, mutta luultavasti tässä kuussa, olen lykännyt tapaamistamme jo niin kauan, etten voi viivytellä enää kovinkaan kauan. Enkä haluaisi olla ilkeä, mutta tuntuu teennäiseltä sopia yhtäkkiä jokin päivämäärä jolloin tapaamme ja puhumme asiat halki. Kun tiedän, että se tulee olemaan niin kiusallista, enkä silti vain pysty syrjäyttämään sitä ihmistä elämästäni, unohtaminenkin tuntuisi väärältä. Ja sitten se on ristiriitaista miten en ole kaivannut hänen seuraansa näin moneen kuukauteen. Ehkä tarvitsin sitä niin mysteeristä aikaa. Mutta miksei hän tarvinnut? Hän on ollut typerän suhteemme erosta lähtien halukas tapaamaan ja puhumaan. Ja kerroin eilen ihastumisestani, ja hän tokaisi vain, että "Olitpa nopea, en itse todellakaan ole pystynyt ajattelemaan mitään tuollaista" ja hän on kuitenkin tapaillut jotain tyttöä. HUOH, haistan syyllistämistä. No, ehkä pitäis vaan lopettaa ruikuttaminen ja vain tavata hänet, kestää vaan se oksennusrefleksi ja puhua.

Tänään olen vaan sunnuntaidataillut, tehnyt kaikkia kouluhommia rästistä ja miettinyt kaikkea.
Mun sisko ja sen poikaystävä tulee Suomeen perjantaina. Ehkä vähän huono ajankohta, kun ois viikonloppuna se Nufikin ja kaikkea, äiti ei varmaan anna mun jäädä sinne edes lauantaiaamupäiväksi, mutta minkä sille mahtaa. Kyllä mä siellä aion sillon olla, liftaan varmaan jo perjantaina jos saan Lauran seuraksi ja lähen vaikka junalla lauantaina jos ei muu auta. Mua vituttaa helvetisti kun äiti on heti kauheen varovainen jos lähen toiseen kaupunkiin, kun mulla on tapahtunut paljon vaarallisempia juttuja ihan täällä kotonapäin, mistä se ei tiedä mitään. Hoohoojaajaa, no äidit on äitejä.

Tahtoisin kauniin muistinkirjan, jonne voisin kirjottaa runoni. Osa niistä on jo kadonnut kun olen kirjotellut yllättävän inspiraation myötä johonki randomlapulle. Ehkä koristelen jonkun vanhan.

Siniharmaan utuinen aamuhuone
sinun tuoksusi astelee huulilleni
tahtoisin koskea mutta en uskalla
katson kun syvään, hiljaa
rintakehäsi nousee ylös, alas
tahtoisin juosta uniisi,
en löydä niitä.

Soita minulle mieltäsi,
laula päivistä,
jolloin aurinkosi paistaa pilvien toisella puolella.