anna karenina

Se on vain repliikkien lukemista, roolien täyttämistä eli täysin näyteltyä. Se minkä käsityksen minä olen siitä saanut on muovinen, inhottava, epäaito, kiusallinen ja kaikinpuolin teennäinen.

Olen kyllästynyt siihen että kaikki parisuhteet joissa olen ollut muistuttavat toisiaan. Inhoan kaikenlaista väkisinväännettyä flirttiä ja pinnallisuutta. Minua oksettaa muoviset anteeksipyyntölahjat, väkisin kädestäpitäminen, romanttiset viiden tähden ravintolaillalliset, miesten kanssa "minä tarjoan" -periaate eli sellanen epäaito ritarillisuus. Naisten kanssa inhoan kauriinsilmäkatsetta ja ajatusta siitä että nyt me elämme meidän mielenkiintoista yhteiselämäämme homoina ja sellaista "olen aistikas lesbo"-asennetta.

Minä haluaisin vain erityisen ystävän, jonka kanssa voin harrastaa seksiä. En mitään kulissiteatteria.

Ja kai hän vihdoin ymmärsi, ettei masturboimalla täytetä tyhjiötä ihmisen sisällä. Ei oltu koskaan täytetty, eikä tultaisi koskaan täyttämään. Jossain kohtaa hermot lakkaavat pumppaamasta sähköistä onnellisuutta ihmisen sieluun, jättäen jälkeensä vain tyhjää avaruutta. Ja niin se kylläisyydentunne valui lopulta samasta reiästä ulos kuin oli tullutkin, tyytyväisyys, onnellisuus ja mielihyvä mukanaan. Sama onttous kaikuisi hänessä aina uudestaan. Ja hän todellakin ymmärsi, että se millä ihminen täytettiin oli jotain mitä ei voi silmillä nähdä.

MUTTA ETKÖ SINÄ TUNNE
ETTÄ MINÄ HIMOITSEN
RUOSTEISTA VERTASI
ENEMMÄN KUIN KOSKAAN
ETKÖ MUKA HUOMAA
MITEN RAKASTELEN
AJATUSTA SINUSTA
ETKÖ SINÄ NÄE
ETTÄ ILMAN SINUA
MINUN EI TARVITSISI
EDES OLLA NÄIN
ETKÖ VAIN YMMÄRRÄ
ETTÄ PELKKÄ
OLEMASSAOLOSI

TEKEE MINUSTA


yksinäisen?

Hei, toivottakaa tervetulleeksi
kädet, jotka osaavat avata solmuja
maalaukset ja kirjeet, jotka valmistuvat
taito kutoa sukat ja ommella mekko
voima, joka ei häviä hetkeen
homous ja heterous ja kaikki sellainen
kärsivällisyys kiitollisuus
taito lohduttaa itseä ja muita
kaikki uudet ideat ja etenkin ystävät
siedätyshoito
jokainen teatteriesitys johon törmää
määrätietoisuus ja inhimillisyys
avarakatseisuus ja kriittisyys
kyky & ajatuksenjuoksu

perjantai-iltani

puhun taas kerran ristiin minun kanssasi sinun minun siis kuka
voisin taas puhaltaa ulos sanoja jos toisia ja suuttua itseeni
ja sinuun

mutta minä olen liian suurissa kengissä tänään liukastelemassa jäällä
ja minä kaadun aivan pian
ja minä rikon sen jään
ja aion uida syvällä

nähdä niin onnellisena turkoosin pakkastaivaan
lainehtivan veden läpi
juoksevat dinosaurukset horisontissa
poutapäivinä

Kaupungin salaisilla paikoilla, viemäreissä ja talojen katoilla, roihuu taas tulipalo. Ajoittain se tunkeutuu liekkeinensä koko ilma-alaan eikä anna tilaa hengittää. Mutta ennen kaikkea, se lämmittää, niin kovasti että ihoni menee kananlihalle.

Mutta kun en näe sitä enää, se ei lämmitä. Se tuntuu kaukaiselta. Lähestyessäni sitä se roihahtaa uusiin liekkeihin ja tuli tuntuu melkein sietämättömän kuumalta ja käsinkosketeltavalta.

Eräänä keväänä se sammui. Minä en sitä tulipaloa sammuttanut, en. Itse olen aina uskonut, että se tukahtui omaan ahneuteensa.

Pari viikkoa sitten näin
satunnaisen lasin takana
lämmön
(tunsin)